Onpahan tovi taas vierähtänyt viime tekstistä...

Muutettiin toiselle paikkakunnalle, ja aloitin uuden elämän täällä. Tarkoitus olikin karistaa kaikki vanha pöly pois, ja sopeutua toisenlaiseen elämään.

Ekana viikonloppuna päätettiin ystävän kanssa piipahtaa keskustan baarissa, kävelymatkan päässä, ihan vain siksi, koska se ei ole ollut mahdollista viimeiseen 20 vuoteen. Ja siellä tapasin miehen. Hän tuli yöksi, ja jäi siihen oikeastaan muutamaa yötä lukuunottamatta kolmeksi kuukaudeksi.

Ekan kuukauden aikana laihduin yli 10 kiloa, sain huomionosoituksia enemmän kuin koskaan, rakkaudentunnustuksia ja naimisiinmenoehdotuksiakin. Ja se oli huumaavaa.

Toinen kuukausi kului, mies sai yhdet korvaukset jotka kestivät 4 päivää. Muuten minä maksoin kaiken. Ajattelin välillä, että kyllä se siitä, ihan varmasti kohta tulee työtarjouksia kun kevätkin koittaa. Eipä kuulunut. Ja niin mun rahani kuluivat ennätysvauhtia loppuun, ja se hävetti ja vitutti. Kiukutti ja nolotti. Syötiin nuudelia, leivottiin ja oltiin hissukseen viikonloput.

Kunnes tuli nyt mennyt viikonloppu. Perjantaina mies lainasi parikymppiä ja haki kaljaa. Istuttiin naapureiden kanssa iltaa, ja suukopua tuli. Menin itse aikaisemmin nukkumaan.

Lauantaina heräsin helvetinmoiseen kuorsaukseen, ja mies oli sammunut siis juotuaan kaiketi naapurin viimeiset kaljat, oli "meikannut" itsensä pubiruusun näköiseksi ja haisi kammottavalle. Oli myös polttanut kaksi askia röökiä, jotka olin viimeisillä rahoillani hakenut. Silloin mulla meni kuppi nurin.

Odottelin että mies herää. Keitin kahvit ja nappasin laukun mukaan, ja painelin ulos. Eikös tämä sitten tullut puolijuoksua perässä, ja seurasi koko matkan keskustaan. Siellä pyysi anteeksi ja lupasi ettei enää törttöile. Käveltiin takas mun luo, ja sanoin että mies on hyvä ja pakkaa kamansa. "Älä ny viitti, Emmä enää sekoile"

Sunnuntaina sitten iltapäivällä kysyin, koska mies aikoo viedä kamansa? "Et oo vittu tosissas?!? Mä arvasin että sä oot kans tommonen saatanan huora, vitun lumppu! Emmä enää sekoile! Mä voin ottaa repun, mut tuun ens viikolla taas sitten? Rakastatko sä edes mua?!? Vittu mä alan vetää huumeita tai tapan itteni! Tykkää musta nyt ees vähän, jooko?"

Mä luulin että näitä on vaan muiden ihmisten tarinoissa...en olisi ikinä uskonut että neljäkymppinen mies voi olla henkisesti lapsellisempi kuin teini-ikäinen, tai miten on mahdollista edes tuollainen itsetunto?

Nyt kun tein selväksi, etten ole enää suhteessa häneen, olen pari päivää ajatellut asioita. Tajusin etten osaa enää rakastua, en edes ihastua. Ihastuin ajatukseen, että joku tykkää musta niin paljon että olisi valmis menemään mun kanssa naimisiin. Ihastuin ajatukseen että vielä kelpaan jollekin.

Mutta en kuitenkaan edes halua sellaista, jos se tarkoittaa että joudun taistelemaan omia arvojani vastaan tai tinkimään lasteni hyvinvoinnista. Tai omastani. Taidan vaan sopeutua taas yksinoloon, se on ainakin tuttua.