Pitkästä aikaa tosi hyvä fiilis, ei huolta huomisesta.

Tapasin pari viikkoa sitten kivan tyypin, baarissa, poislähtiessä. Onneksi vaihdettiin taksia odotellessa numerot, koska sain elämäni ensimmäisen virallisen treffikutsun seuraavana päivänä.

Ollaan nyt nähty jonkin verran, ja sanojensa mukaan hän haluaa ottaa rauhallisesti, koska edelliset suhteet on kaatuneet hätiköintiin. Unelmatapaus siinä mielessä, että itsekin ajattelin, etten pystyisi enää yhtä intensiiviseen juttuun kuin edellisen kanssa, nautin omasta olostani ja vapaudestani, ja haluan että lapsetkin hyväksyvät uudet ihmiset täysin. Ja siltikin huomaan miettiväni, kelpaanko sittenkään? Jospa hän haluaa vaan pitää mut hyötyjen vuoksi lähellä, ja dumppaa taas kun saanut multa mitä tarvitsee? Tähänkö tää sitten luisui, että epäilen jokaisen tarkoitusperiä, jotka haluaa viettää mun kanssa aikaa? Tiedostan että olen liian kiltti, mutta nautin suunnattomasti kun saan toiselle hyvän mielen, mistä nyt kukakin saa kiksit, lahjon, kuskaan, ostan, väsytään itseni loputtomassa toisten huomioimisessa. Mutta se saa mut onnelliseksi, joten en haluakaan muuttaa itsestäni sitä osaa, vaikka kaikki sanoo ettei niin saa tehdä... Ehkä sitten kun mun vaihdevuodet alkaa, niin musta tulee vaativa, ahne, itsekeskeinen ämmä, vähän niinku mutsi povaa....