Tai ei oikeastaan sanan siinä merkityksessä, millä sitä on markkinoitu hyvänä juttuna, vaan tässä kerron down(alas)siftaaja(kuljettaa?),alaspainajasta.

Olin vielä aamupäivällä niin hyvällä tuulella, kun oltiin sovittu että exä hakee lapset, ja voin hoitaa jouluostoksia ihan itsekseni, ja lahjoin itseni vielä leffaankin. Jääkaapissa muutama lonkero.

No, exä tuli, ja ekana ilmoitti ettei vie muksuja kauppakeskukseen, jonka olin tyhmänä luvannut aiemmin. Itkupotkuraivarit ja isi on tyhmä enkä ikinä enää mene sen luo....Mun vika, olin unohtanut tyystin että on hänen vkl.

Anteeksi, anteeksi ja taas oli kyynelissä pidättelemistä, kun exä katsoi mua vihaisena, ja kysyi lapsilta mitä hän on tehnyt ansaitakseen raivonpuuskan. Yritin puhua lapsille tilannetta, etten tiennyt toisen suunnnitelmista, ja vien heidät shoppailemaan kun on taas mun vuoro. Sinne lähtivät, jokaisella naama väärinpäin, enkä mä pystynyt muuhun kuin vitun itsesääliparkuun, miten paska vanhempi mä olen. En tajua, miten yksi ihminen saa mut muuttumaan itsevarmasta aikuisesta epävarmaksi mokaavaksi lapseksi pelkällä katseella.Ja mietin, miten viimeiset vuodet tää onnistui painamaan mut aina sinne paskakoloon.Mä kävelin aina perässä ja hyssyttelin muksuja että yrittävät näyttää iloiselta iskän mieliksi.

Onneks lapset on siitä ihania, että ne todellakin elää hetkessä ja näyttävät tunteensa aina rehellisesti ja oikealla hetkellä, ja isi oli välillä ihmeissään miksi ei mennytkään viestit perille karjumalla. Tosin siinäkin mä olin mulkku, etten uskaltanut sanoa vastaan, että haista nyt jo v... ja anna turhien parkumisten olla, vaan koitin siivoamalla ja herkuilla rauhoittaa riitoja kotona. No, turhaa työtä kun lopputulos oli ero. Nyt hän elää omaa kuplaansa paskaisten vaatekasojen ja pyyhevuorten ja tyhjän jääkaapin kanssa. Ja raivoaa muksuille kun ehtii. Mä taas elän helposti, vaikka koti on pölyssä ja paskassa, mut jääkaapissa on nugetteja ja vanukkaita, vaikka ne on helvetin epäterveellisiä.Lasten kanssa katotaan telkkaria ja käydään shoppailemassa ja uimassa, ja yritän olla rauhallinen ja kärsivällinen, enkä oikeastaan muista koska olisin itse raivonnut kotona.Mutta siltikin toi ne harvat kerrat kun suostuu saman katon alle, onnistuu kyseenalaistamaan mun vanhemmuuden. Ja siihen riittää todellakin ranskikset uunipellillä, koska hän ei sellaisia syö.Eivätkä hänen lapsensa. No niin, sellaista peruspäivän setvimistä tähän, että saan ajatukset ulos päästäni.Mistähän mä aina haalin tällaisia tyyppejä elämääni...?