Humala-ajatelmaa...

Mulla oli joskus yks tyyppi, varattu, mutta tieten tahtoen mun kanssa juttua. Jotenkin aina luulin, että jahka suhteet loppuu, meistä tulisi jotain. No, ei tullut. Hän ei ollut valmis muuttamaan tänne, eikä ollut varmaan muutenkaan kiinnostunut suhteesta mun kanssa, joten menin tekemään katalan tempun, ja kerroin silloiselle avokille meistä. Ja sen nyt tietää, että tietysti pilasin hänen elämänsä sillä hetkellä, ja toisenkin elämän. Eikä selitykset auttaneet, vaikka kuinka yritin selitellä itselleni, että rehellisyys maan perii. Toiset vaan saa säätää ja nauttia kaikesta välittämättä yhden läskin keski-ikäisen tunteista. Pari vuotta olen nyt pyydellyt anteeksi siinä toivossa, että saisin jotain sympatiaa vaikken sitä ansaitse.

Sitten tuli toinen tapaus. Omien sanojensa mukaan kärsii masennuksesta, jonka vuoksi ei ole kykenevä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Paitsi mun kanssa. Mikä nyt ajateltuna on ihan vitun iso vitsi, koska en edes tunne tätä ihmistä mitenkään. No, treffattiin pari kertaa seksin merkeissä, ja nyt viimeisenä oli taas ihan mukavaa. Ei mitenkään tajunnanräjäyttävää, mut läheisyyttä, ja kuvittelin että hän luottaa minuun ja haluaa siksi pitää mua yhteyksissä. Pari  päivää meni, ja laitoin faceen kaveripyynnön hetken mielijohteesta. Ja tajusin joutuneeni estolistalle. Siis tätäkö tää nykypäivän ihmistapailu on? Panet kerran, ja sitten olet roskaa? Ei tarvii olla enää ystävällinen?

Jos siellä on miehiä lukemassa, niin pyytäisin harkitsemaan edes kerran. Vaikka panisit perunaa säälistä, niin voisitko silti laittaa sen yhden kauniin viestin perään, " kiitos sulle, mutta nyt mennään eteenpäin. Oli kivaa!" Se ei oo liikaa pyydetty, ja ainakin tälle perunalle se ois selkeä viesti, ettei tarvitse kuvitella mitään muuta enää. Kiitos.