No niin, täytyypi laittaa ylös oikein, kun ei taas tiedä, koska alkaa ongelmat kasaantumaan.

Noh siis kävin aika syövereissä, mitä tulee duunijuttuihin, latasin pomolle  vitutukseni ja irtisanoin itseni, etsin uutta työtä, kävin haastatteluissa jne. ja olin varma että uusi aika on taas alkamassa mun urallani.

Ja miten juttu kääntyikään...

Tyhjensin kamani töistä, ja olin jo henkisesti valmis yrittämään toisessa pisteessä, kun sainkin puhelun, että hei, perutaas koko homma.Ollaan oltu tosi vitttumaisia sua kohtaan, pystytkö antamaan anteeksi?

Täh? Minä? Joo, siis miks minä? Mähän koko sotkun aloitinkin?

Ja niin siis jatkoin normityötäni tuolla. Oli vähän vaisu tunnelma seuraavana maanantaina, kiitos suullisen purkaukseni, mutta toisaalta ehkä se olikin ihan hyvä juttu. Putsattiin pöytä, ja aloitin tavallaan alusta. Ei ainakaan vielä ole tullut samanmoista vitutusta vastaan, ja tästä on siis jo kolme viikkoa aikaa. Nyt saan taas tehdä työtäni ilman alituista pohtimista, mitähän tuokin mulkaisu tai huokaisu mahtaa tarkoittaa...Naiset tai ainakin minä olen siitä pöljä, että annan tällaisille liikaa painoarvoa, mittaan toisen fiilistä eleiden mukaan, luulen tietäväni mistä toinen hermostuu. Ja useinmiten taidan olla ihan hakoteillä? Tästä syystä tosin en halua olla liian läheinen ainakaan työkaverin kanssa, en halua tuoda omaa väsymystäni esille ja siten antaa toiselle paljasta lihaa mihin upottaa veitsi sopivalla hetkellä. En juurikaan viitsi puhua kotiasioistani töissä, tai menoistanikaan.

Ja silti, vaikka luulin että sen olisi muut huomanneet, niin muut vuodattavat mulle asioitaan. Eivätkö ne ole vielä oppineet? Mitä vähemmän toisesta tietää, sitä helpompi on keskittyä työhön.Nyt kun itse tiedän liikaa toisen arjesta kotona tai tekemisistään perheensä kanssa, olen muodostanut kuvan tästä tyypistä, enkä tykkää siitä. Itsekeskeinen, ulkonäköönsä ja varsinkin muiden ulkonäköön julmasti suhtautuva, omahyväinen, petollinen tapaus.

No, tässä siis taas mennään. Kahtotaan ny, kuinka kauan tätä riemua kestää....