sunnuntai, 22. huhtikuu 2018

Ihan vaan omaksi muistin tueksi...

Täällä taas yksin. Klo on 1.05 ja kirjoitan tänne, miten taas makaan yksin pimeässä ja tuijotan kelloa. Eikä tuota taaskaan näy eikä eikä kuulu. Tänään on kaiketi se päivä, kun mun parisuhteeni päättyy. En tiedä miten saan unta, mitä teen kun herään, pystynkö sanomaan hänelle mitään vai pystynkö vaan olemaan hiljaa. Tää on mun oma vika, karma is a bitch, on kai ainoa selitys, koska en ymmärrä miten kerta toisensa jälkeen, hän loukkaa mua ja pyytää anteeksi, ja taas on jossain ryyppäämästä, ja täällä minä. Vitun säälittävää kirjoittaa tänne tätä paskaa  joka musta nyt tursuaa ulos. 

sunnuntai, 15. huhtikuu 2018

Mitähän tästä tulee?

No, sain kuin sainkin sitten suuni auki menneestä aiheesta. Luonnollisesti mitään ei ollut tapahtunut, muita hänellä ei ole, ja perhe menee kaiken edelle. Puhuttiin miten tästä sotkusta jatketaan, ja toivoin että ryyppyreissut tämän porukan kanssa loppuisivat. Juu, kaksi kuukautta meni ilman baari-iltoja, kunnes sitten tiedossa oli saunailta poikien kanssa. Herra saapui aamusta klo 6 kotiin, ja sieltä sitten kaivelin tietoa, että alkuperäiset kaiffarit olivat lähteneet kotiin monta tuntia aiemmin, mutta tämäpä olikin päättänyt tulla jatkoille tämän räkäjengin luo. Päivän sain nieltyä kiukkuani, kunnes itsehillintä petti ja oksensin vihani herralle. Eikö olisi voinut laittaa viestiä, että onkin ihan eri paikassa kuin piti?!? No minun vikani, tietysti, ettei kertonut,koska tiesi että suuttuisin. Ja taas puitiin parisuhdetta, samat asiat uudelleen ja uuden kerran kerroin, miten en luota tähän sakkiin, enkä tykkää yhtään että noiden kanssa on pakko dokata. Ja sitten taas meni kuukausi mukavasti, kunnes tuli tärkeä iltama tämän porukan kanssa, ja tyhmänä taas kuvittelin että hoitavat viralliset asiat jonka jälkeen hän tulisi kotiin. Tokihan sauna oli varattu ja tarjoilut, joten taas tajusin klo 1  yöllä vihan kerääntyvän sisuskaluihin asti ja soppa olikin valmis. Kolmas kerta kun tulee takkiin huolella, ja vituttaa vaan rankasti että olen jumissa parisuhteessa, jota ei ole romanttisessa mielessä olemassakaan, ja poispääsy ei ole vaihtoehto. Eivätkä asiat vaan muutu. ”Mitä sä sitten haluat, että teen toisin? Jätänkö ton harrastuksen? Ja, kyllä sä alat tosiaan olemaan vainoharhainen...mikä sua tossa porukassa etoo?” Mitä noihin oisi vastannut? En halua että teet toisin, jatka vaan vittu just niinku susta tuntuu, mä en ala sua rajoittamaan, enkä tästä lähtien enää kysele mitään. Niin mä sanoin, ja olen aika solmussa nyt sisältä, kun toisaalta en halua luovuttaa helppoa arkeni lastenkaan takia, rahani eivät riitä omaan yksinäiseen elämään. Enkä halua aiheuttaa ongelmia kämpän pakkomyynniltä. Voi Huoh....


sunnuntai, 28. tammikuu 2018

Nytkö sitten?

Huhhuh kun vituttaa...

Isäntä vietti viikonlopun laivalla erittäin kosteissa merkeissä, sellaisen porukan kanssa jonka maailmaan mä en sovi. Tämän porukan, anteeksi vaan ämmät, eivät juurikaan moikkaa vastaantullessa, saati että jäisivät joskus juttelemaan. Miehetkin käyttäytyvät mua kohtaan hyvinkin kylmästi, vaikka tietävän meidän olevan pari.

Noh, yön pikkutunneilla, kun isäntä tuli jatkoilta kotiin, ja kuorsasi saatanan lujaa makkarissa, hiippailin tutkimaan puhelinta.

Tiedän, ja morkkis on kova. En muutoin menisi tekemään mitään tuollaista, mutta tuli jotenkin karsea epäilys reissusta, toisen käytöksestäkin.

Viestejä oli tullut, ja selailin niitä paniikissa aina ekoihin perjantai-iltana lähetettyihin asti.

"Missäs olette?" "Ollaan täällä seiskan pubissa" jne., kunnes silmiin osui viesti ".....panee kaikkea mikä liikkuu", " nytkin ...on ...kimpussa". Mitä vittua?!? Sama mies joka huusi ku syötävä, kun jäin kiinni selattuani kerran treffipalstan kuvia?

En olisi uskonut, vaikka olen pitkään odottanut koska tämä tulee vastaan. Luulin että ukko ei kuitenkaan ikinä menisi tekemään sellaista

Merkit on olleet selviä jo kauan, partavettä suihkitaan moneen otteeseen pitkin päivää, joka ilta on joku meno samaisen harrastusporukan merkeissä, meidän läheisyys on rapissut pois jo vuosia sitten, seksi on perseestä sen kerran kuukaudessa kun sitä on. Puhelin on visusti herran silmän alla jatkuvasti.


Ja kaikkein vittumaisimmaksi tästä tekee sen, että tajuan olevani itse syypää kaikkeen paskaan joka mulle osuu.

Olen lihonut vuosien mittaan helvetisti, olen laiska paska joka ei harrasta mitään. En ole pyytänyt koskaan tuota jättämään mitään valmennustehtäviä väliin, vaan sokeasti ajatellut että sellaista kuuluu terveen parisuhteen olla, ettei toista kahli mihinkään.


Mun pää huutaa että haluan erota, ja samalla mietin että olen keksinyt kaiken, olen vaan sairas ja hullu.

Paskat.

torstai, 11. tammikuu 2018

Merkittävä Vuosi

Onpas aikaa menny viime kirjoittelusta...

Töissä on mennyt hyvin, suun aukaisu taisi sittenkin olla hyvä juttu, koska enää ei ole tullut turhaa napinaa. Saa keskittyä ihan työn tekemiseen, ja välillä siellä on jopa mukavaa.

Oikeasti olen kyllä skeptinen, mulle kun sattuu aina käyvän niin, että kun jokin asia menee hyvin, ei aikaakaan kun kaikki menee päälaelleen ja muuttuu kamalaksi, siksi en täysillä uskalla luottaa tulevaisuuteen.

Joulu ja Uusi Vuosi tuli ja meni, ei mitään uutta ole tullut elämään, pikemminkin päästin irti parista tyypistä, jotka vaivasivat mieltä liikaa, joista toivoin uusia tuttavuuksia, mutta kaks kai siihenkin tarvitaan, joten tässä tapauksessa yhdellä ei ollut sananvaltaa. Hahhahhahha, olipas salaperäisesti sanottu, mutta siis kutkuttavasti alkaneet katseet eivät koskaan johtaneet mihinkään, ja hyvä niin. 

Parisuhdeasiat vaivaa edelleen mieltä, yritän kyllä olla ajattelematta, mutta pikkutunneilla alkaa harmittamaan, kun toista näkee päivässä tunnin verran, kuulumisia vaihdetaan pintapuolisesti. Ei hellyydenosoituksia eikä yhteistä ajanviettoa.

Tänä vuonna ajattelinkin, että laitan ihan kalenteriin merkinnän, jos ja kun jotain tapahtuu makkarissa....

Näin kun ajattelee, onnistun aina puolustelemaan itselleni, miksi ihastun jatkuvasti uusiin ihmisiin, miksi näen unia joissa suutelen tai halaan toista miestä, miksi kaipaan kosketusta edes joltain.

Ja kuitenkin omatunto kirkuu välillä suoraan, miten vittumaista mulla tulee olemaan helvetissä.

Olen aina kuvitellut, että helvetti on paikka jossa ihmisellä on kaikkein tukalinta olla, ja sitä sitten ikuisesti.

Mun helvetissä on vuoronperään tukalan kuuma ja hyytävän kylmää, siellä on hämähäkkejä ja lukkeja, tahmeaa likaa ilman pesumahdollisuutta, eikä siellä ole muita.

Ja silti uskon, että meille on annettu yksi elämä, ja sen elää niinkuin itse päättää.Tekipä sitten koko elonsa virheitä tai vähemmän virheitä, mutta jokaisella on oikeus omiin tunteisiin ja tekoihin, ja kaikella on tarkoituksensa.

Oisipa kiva tietää, kuka oikeesti on oikeassa, kun pohtii kristinuskoa ja islamia ja hindua jne.?


Syy muuten tuohon otsikkoon;

Olen huomannut että rakastun palavasti joka seitsemäs vuosi, tai tapaan jonkun merkittävän ihmisen. Näin kävi 2003 ja 2011, nyt on jännät paikat pitääkö jatkumo vielä paikkaansa.Ja vielä syyskuu on jostain syystä mulle se Kuukausi...

maanantai, 6. marraskuu 2017

Kyllä se siitä...

No niin, täytyypi laittaa ylös oikein, kun ei taas tiedä, koska alkaa ongelmat kasaantumaan.

Noh siis kävin aika syövereissä, mitä tulee duunijuttuihin, latasin pomolle  vitutukseni ja irtisanoin itseni, etsin uutta työtä, kävin haastatteluissa jne. ja olin varma että uusi aika on taas alkamassa mun urallani.

Ja miten juttu kääntyikään...

Tyhjensin kamani töistä, ja olin jo henkisesti valmis yrittämään toisessa pisteessä, kun sainkin puhelun, että hei, perutaas koko homma.Ollaan oltu tosi vitttumaisia sua kohtaan, pystytkö antamaan anteeksi?

Täh? Minä? Joo, siis miks minä? Mähän koko sotkun aloitinkin?

Ja niin siis jatkoin normityötäni tuolla. Oli vähän vaisu tunnelma seuraavana maanantaina, kiitos suullisen purkaukseni, mutta toisaalta ehkä se olikin ihan hyvä juttu. Putsattiin pöytä, ja aloitin tavallaan alusta. Ei ainakaan vielä ole tullut samanmoista vitutusta vastaan, ja tästä on siis jo kolme viikkoa aikaa. Nyt saan taas tehdä työtäni ilman alituista pohtimista, mitähän tuokin mulkaisu tai huokaisu mahtaa tarkoittaa...Naiset tai ainakin minä olen siitä pöljä, että annan tällaisille liikaa painoarvoa, mittaan toisen fiilistä eleiden mukaan, luulen tietäväni mistä toinen hermostuu. Ja useinmiten taidan olla ihan hakoteillä? Tästä syystä tosin en halua olla liian läheinen ainakaan työkaverin kanssa, en halua tuoda omaa väsymystäni esille ja siten antaa toiselle paljasta lihaa mihin upottaa veitsi sopivalla hetkellä. En juurikaan viitsi puhua kotiasioistani töissä, tai menoistanikaan.

Ja silti, vaikka luulin että sen olisi muut huomanneet, niin muut vuodattavat mulle asioitaan. Eivätkö ne ole vielä oppineet? Mitä vähemmän toisesta tietää, sitä helpompi on keskittyä työhön.Nyt kun itse tiedän liikaa toisen arjesta kotona tai tekemisistään perheensä kanssa, olen muodostanut kuvan tästä tyypistä, enkä tykkää siitä. Itsekeskeinen, ulkonäköönsä ja varsinkin muiden ulkonäköön julmasti suhtautuva, omahyväinen, petollinen tapaus.

No, tässä siis taas mennään. Kahtotaan ny, kuinka kauan tätä riemua kestää....