En oikein tiedä voiko tällaisia miettiä omilla kasvoilla, joten jätän tänne omiin muistoihin vaan tätä pohdintaa.

Monia vastoinkäymisiä on tullut elämässä vastaan, nuoruudesta tähän päivään asti ja aiemmin niitä sieti vaan koska ne nyt kasvattavat ja valmistavat elämään. Aina onnistui löytämään selityksen miksi elämä nyt vaan on alituista rämpimistä, jokainen risteys jossa valitset uutta suuntaa, on ratkaisevaa jne. Sitten ikävät asiat jotenkin vaan alkoivat toistaa kaavaa, ettei toisten ihmisten ahneudelle vaan riitä omat valinnat. Piti valita otanko työn jossa firma potkii päähän vai olenko työttömänä, ja koska työttömyys nyt on rangaistava teko tässä yhteiskunnassa, lähdin töiden perässä. Kolme työuupumusta on vuosien varrella tullut, eikä työssä ollut vikaa vaan yksiselitteisesti johtamisessa ja vastuun jakamisessa tasapuolisesti. Kun yritin taistella vastaan, mut leimattiin vaikeaksi ihmiseksi. Tärkeintä on raha ja se että se virtaa tiettyihin taskuihin.

Vähän samaa on ihmissuhteissa, niin kauan kuin sinusta on hyötyä toiselle, kelpaat. Kun alat odottamaan samaa itsellesi, oletkin yhtäkkiä tylsä, vaikea ja vittumainen. Olen etsinyt netistä vertaiskokemuksia, ohjeita ja kaikenlaista tietoa miksi on näin. Miksi minun pitää hajota muiden vuoksi? Tällä hetkellä yritän ja olen yrittänyt jo pidempäänkin katkaista elämästä pois vääriä ihmisiä, pohdin miten saisin itseni kovettumaan niin että selviän loppuelämästä. Jonkun kirjoituksen mukaan mun elämäntehtäväni on kuunnella muita, toimia opastajana heikommille (hahhaaaa....), ja tähtikarttani mukaan olen hiljainen kärsijä, se nyt vaan on tähtiin kirjoitettu. Miten sellaista vastaan voi taistella? Mentaalioppaat neuvovat pienin askelin kuuntelemaan tunteita ja erottelemaan ajatuksia niistä. Miten kauan niitä opetellaan ja mitä jos vaan en enää opi? Ja vaikka tietäisin että hermostoni on toipunut, miksi minun pitäisi olla ehjä että taas vaan rikkoutuisin?

Niin että ihan mielenkiinnosta, mikä v.i.t.u.n. järki tässä elämässä on?

Elämä konkurssiuutisen jälkeen . Lähti siis työpaikka kun ta hakeutui konkurssiin. Sitten lapseni kertoi miten ahdistunut on, kun minulla kuulemma on alkoholiongelma. täällä kotona ei voi olla, kun ryyppään aina. Noh, mitäpä siihen voi sanoa, jos toinen näin kokee. Multa alkaa nyt loppua viimeinenkin elämänilo. Kaksi vuotta opettelin miltä tuntuu mennä työhön jossa mua arvostettiin ja luotettiin, mua kohdeltiin ihan ihmisenä. Opettelin luottamaan ihmisiin, mutta se nyt oli taas vaan elämän helevetin hauska vitsi. Mulla ei ole mitään tarjota enää kenellekään, niin ihan nyt vaan totean, että vitut, aivan sama, tää ja elämä se mitä se mun kohdalla tarkoittaa, saa loppua jo, ei kiinnosta enää.

Taas on mennyt aikaa siitä kun olen viimeksi kirjoitellut ylös asioita. No, tämä vuosi alkoi surkeasti, palkka meni kokonaisuudessaan laskuihin ja alkoi jo tuskan karpalot nousemaan otsalle, että millä hitolla sitä pitäisi elää loppukuukausi. Tai siis seuraava, kun rahaa ei jäänyt 100€ enempää. Otin yhteyttä velkaneuvontaan, josta sain ohjeeksi jättää laskut maksamatta, ja päästää siis kaikki ulosottoon. Mietin asiaa ja soitin yhdelle ystävälle jolla on ollut samoja ongelmia. Juteltiin tovi ja päätin että paskat, sitä en tee vaan kituuttan niin kauan että saan maksettua edes osan pois. Joten siinä tämä kevät on mennyt, pari velkaa olen saanut hoidettua pois kokonaan, vielä on paljon jäljellä, mutta viime tilistä jäi hei jo 200€. Se riitti kaksi viikkoa, ja nyt yritän myydä tavaroitani pois jos niillä selviäisi loppukuukauden.

Tapailin muutaman kuukauden nuorempaa miestä. Olipahan sekin oma lukunsa, kaikenlaista mielenvaivaa ja niin omituisia vastoinkäymisiä, etten tiedä pitäiskö edes uskoa niitä juttuja... mutta sekin on nyt loppu.

Äitienpäivään heräsin klo 6.30, laitoin kukkakuvan äitille, jonka kanssa on taas välit poikki. Että näin tänään.

Voih...

Sillai alkoi mun vuosi 2025. Palkka tuli joulukuussa 24, ja siitä jäi laskujen jälkeen käteen 40€. Miksi? No koska olen totaalisen kusessa. Ja selventääkseni asiaa, mulla on lainoja yhteensä 17 000€. Eron jälkeen, 2018 olen yrittänyt pärjätä omillani. Pari vuotta meni ihan ok, rahaa ei paljoa jäänyt pienestä palkasta, mutta luottokortin avulla sain kauppalaskut maksettua ja sain tankattua auton että pääsi töihin.

Sitten hajosi laturi. No, ei muuta kuin korjaamolle ja sieltä pieni kulutusluotto jolla sai rempan maksettua. Tilistä kuittasin luottoa pois ja maksoin osan korjaamon laskusta. Palkasta jäi taas vähemmän käteen. Tuli katsastuksen aika, ja päästöt oli viturallaan. Ei muuta kuin takas korjaamolle ja lisälaskua, auto oli pakko saada käyttökuntoon. Sitten hajosi kytkin.Pian tajusin että se tonnin paska seat oli tullut maksamaan mulle 2000€ korjausten muodossa. 

Ostin toisen halvan auton ja vein seatin romuttamolle, jäin velkaa auton ostosta 1000€, ja entisten lainojen päälle yritin sitäkin lainaa maksaa lisäksi.

Keväällä sitten ahdistus kasvoi, ja mietin miten helvatissa saan kaiken maksettua. Pikaisen googlettamisen jälkeen päädyin ottamaan isomman lainan ja maksoin kaikki laskut pois. Isoa velkaa tuli noin 5000€.

Alkuvuosi meni melko kivasti, käytiin kirppareilla siellä täällä ja touhuttiin kotosalla.

Keväällä kotona keksin että vaihdanpa sisustusta kotona, ja seinästä kylpyhuoneen vierestä paljastui tumma läiskä...kosteusvaurio. Ilmoitus isännöitsijälle, ja muuttokehoitus.

Pikainen muutto ei olekaan ihan helppo nakki. Ei mulla ollut säästöjä, eikä edes toista asuntoa. Ja aikaa annettiin max kuukausi.

Ei sitten muutakuin kulutusluottoa kolme tonnia lisää, ja muutettiin sitten eri paikkakunnalle. Löytyi ihana asunto, joskin hieman liian kallis. Tässä vaiheessa mulla oli jo luottokortti tapissa ja tuo 8000€ lainaa eri luotonmyöntäjille.

Palkka jäi koko ajan pienemmäksi, ja työtunteja vähennettiin seuraavana jouluna.

Ja millä ratkaisin asian? Kolmas iso laina, jolla maksoin kaikki aiemmat pois. Tässä nyt ollaan. 17 000€ kulutuslainaa korolla, joka syö kuukausilyhennyksestä lähes puolet. Tämän kuun tulevat laskut (vuokra, sähköt, puhelin, lyhennykset, liiton jäsenmaksut) ovat yhteissummaltaan enemmän kuin maksettava palkka.

Kerroin tästä nyt julkisesti, koska mua vituttaa suunnattomasti, että ihmiset kuvittelevat automaattisesti että kulutuslainoja ottavat nuoret jotka haluavat bailata pari tuntia lisää tai tilaavat merkkitavaroita velaksi.

Täällä kirjoittaa keski-ikäinen elämässä epäonnistunut nainen, joka ei osaa korjata autoa tai neuvotella itselleen palkkaa joka riittäisi tässä yhteiskunnassa. Joka ostaa uutena kaupasta vain alushousut ja maitoa. Joka ei käy ulkomailla, ei pidä lomia eikä syö ravintoloissa. Joka tekee toista työtä viikonloppuisin, ja joka yrittää saada lapselle maksettua bussikortin kolikoilla.

Tää oli mun tämän hetken miete.

Enpä muista just nyt mitä kirjoittelin viimeksi tänne, siitä on aikaa. Oli varmaan sen jälkeen kun erosin lyhyestä suhteesta? Noh, oikea päätös se tietysti oli, sankari oli kuulemma viikko eron jälkeen marssinut suoraan ihastuksensa kämpille, ja kaks viikkoa meidän eron jälkeen päivitti olevansa parisuhteessa😂. No, jokainen tyylillään. Sitten kuitenkin laittoi mulle viestejä miten rakastaa mua hulluna ja tulis takas koska tahansa. Joo. Sepä kiva.  Tosin se olin minä joka sanoi että jatkapa matkaasi, se oli siinä. Meidän erosta oli kyllä sen verran hyvää seurausta, että sain nyksästä kaverin. Tai ainakin olen tukena hänelle, sitä on tarvittu 🙄. Ei kuulemma ymmärrä miten on tuollaisen pölyvintin päästänyt elämäänsä....

Mitäs mä sitten? No eipä mitään, jatkoin omaa yksinoloani. Naapurin kanssa istuttiin iltoja ja kierreltiin pippaloita, se oli kivaa. Nyt illat pimenee, olo tuntuu ankealta. Perheen kanssa nähdään harvoin. Synnyttäjän kanssa on välit taas vaihteeksi poikki. Menin kertomaan liikaa omia ajatuksiani taas ja ne olivat liikaa. Parempi siis murjottaa ja vetäytyä itsesääliin.

Sellaista nyt tältä erää. Jään odottelemaan tuleeko kumppani tulevaisuudesta vastaan tänä vuonna vai vasta seuraavassa elämässä.