Tässä kun elämä pyörii tällä hetkellä oman navan ympärillä, niin on ollut paaaaljon aikaa pohtia masennusta ja sen syitä. Ajattelin ensin, että mulla se alkoi jo 2014, kun pomo sekosi, ja työpaikalla meni kaikki uusiksi. Se taisi kuitenkin olla silloin "vaan" työuupumus? Ehkä se edesauttoi tämän tilanteen syntyä, kun itse ratkaisin ongelmat silloin lähtemällä firmasta pois. Terapiassa kävin hetken, mutta siihen se prossesointi silloin jäi.

Tämän laukaisi tunne selkäänpuukotuksesta, niin voimakkaasta luottamuksen hajoamisesta, ettei pää kestänyt sitä. Parisuhteen hajoaminen valheisiin vaikutti omaan oloon jota purin ulospäin sitten kun se tavallaan oli jo myöhäistä. Tuli niin kammottava ihmisviha, ja se taas esiintyi mm. itseni vihaamisella ja hajottamisella. Kiukuttelin muille, enkä ollut itselleni hyvä. Yksinollessanikin puhuin itselleni yhtä rumasti, kuin niille tyypeille joita vihaan eniten. Viha on voimakas tunne, ja guruthan sanoo, että siitä pitää päästää irti, mutta mä olen sitä mieltä, että niinkauan kuin se viha on mun mielessä, eikä tule ulos tekoina, se saa ollakin siellä muistuttamassa, miten käy kun luottaa liikaa muihin.

Itseviha taas on eri juttu? Luin artkkelin masennuksen synnystä. Ihan asiallista tekstiä, joka kuitenkin loppui ilman neuvoa, miten se työstetään pois. Täytyy selvittää perussyy kuitenkin, ja sen oivalluksen sain tänään, juuri ennen varsinaista heräämistä. Mun masennuksen perussyy on kaksi ihmistä, joiden annoin talloa mut ovimatoksi. Niitä kahta mä syytän tästä. Joo joo, ota vastuu omasta elämästäsi... Otankin. Nämä kaksi ovat historiaa mulle, kohta en enää muista kumpakaan. Sen vastuun otin ja otan, että aloitin lääkityksen uudelleen. Alan suunnittelemaan tulevaisuuttani.

Ehkä mulla on taas viikon päästä paska olo, mutta nyt tuntuu pitkästä aikaa valoisammalta. Ei siltä kuin pitäisi, mutta paremmalta.