Tänään tuli pakit. Tai ne sanat, joita tavallaan odotinkin, samoilla fiiliksillä nuoren miehen kanssa. Työpaikkaa ei löydy, rahaa ei tule, se syö itsetuntoa. "Laitetaan tää poikki, en halua olla sulle rasite, olen hyödytön paska"

Sit hän lähti. Ja soitti uudestaan, kertoi tuovansa mulle kirjeen.

Ei kyllä tullut mieleen, että toisi viimeisen kirjeen, oli sitten päättänyt päättää päivänsä. Nyt sitten istun tässä, hän on hengissä vielä, sen kuulin muualta, mutta miten tästä eteenpäin? Hieno ihminen, jolla on tulevaisuus vielä, kunhan löytää syyn jatkaa eteenpäin, mutta itse en tiedä ainakaan nyt, miten me tästä eteenpäin mentäis? Tuntuu, kuin mulla ois velvollisuus ottaa hänet suojaan, pitää huolta, mutta toisaalta taas en haluaisi olla missään tekemisissä, jos tästä tulee tapa? Aina kun olisi vaikeaa, itkisin samat kyyneleet, soittaisin samat numerot hädissäni, kunnes kukaan ei enää vastaisi?

Kaikella on tarkoituksensa, siihen uskon aina, ehkä tämänkin kokemuksen merkitys selviää myöhemmin?