Tänään on hyvä päivä. Tai se alkoi paskasti, mutta nyt olen tyytyväinen.

Erosta on nyt 4kk, ja toisen muutosta pois kolmisen viikkoa. Sillä oli käänteentekevä vaikutus mun pahaan olooni.

Olen laittanut kotia omanlaiseksi, vaikken tiedä miten kauan tässä vielä saan asua. Olen viettänyt iltoja täysin yksin, ja oikeastaan nauttinut siitä.Lykännyt imurointia monta päivää, koska mä voin. 

Testannut nettitreffailua, joka ei taida olla mun juttu. Vaikka tiedän että sivut tarjoavat vain alkusysäyksen uusien ihmisten tapaamiseen, ei siis tarvitse käydä joka ilta kaupassa jos siellä vaikka sattuisi olemaan joku kiinnostava yksinäinen ihminen, niin ajatukset harhailevat liian pian siihen, millainen pettymys olenkaan sille vastakirjoittajalle.

Kuvani on huono, vain naamasta, mutta vihaan selfieitä, ja ihmiset jotka tätä harrastavat ovat mun mielestä säälittäviä. Olen siis niiiiin kääkkä, mutta kun on ikänsä ollut ylipainoinen ja valokuvat muistuttavat siitä, ei ehdoin tahdoin halua olla kameran edessä.Vaikkakin pitäisi olla kokovartalokuva, ja kaunis hymy, ja pilke silmässä, ja kirjoittamisen lahja. Ja pitäisi vielä nokkelasti saada toinen nauramaan sekunnin murto-osassa, kun miettii kannattaako tuota tyyppiä pyyhkäistä oikealle vai vasemmalle...

Ja sitten mietin, etten voi tuoda kotiini ketään, koska en halua toisten tietävän että olen päässyt yli erosta. Saati että paljastaisin kotini jollekin sekopäälle.

Ja mietin, että haisen tupakalle. Hampaani ovat kamalat. Ja tukkani vääränvärinen.

Ja piereskelenkin, en tietty koko aikaa, mutta joskus.Ja kuorsaan. Ja olen aamuisin hirveä ihminen.

Eksä tottui aikanaan noihin, mutta siitä on niin kauan aikaa, että maailma on varmasti muuttunut.

Ja tajuan, etten taida olla sittenkään valmis. Taidan jo tietää, mitä haluan ja millainen olen, mutta vaatii sitkeyttä tunnustaa nämä asiat itselleenkin...?