Tässä tämän vuoden viimeinen vuodatus.

Aika paljon tapahtunut tänä vuonna, aloitin vuoden alussa uuden työn jonka myötä sairastuin taas. Jätin sen ja aloitin uuden. Ja samaan aikaan sain lääkkeet ja mielialan nousemaan. Välit lämpenivät vanhan tutun kanssa ja koin jopa ihastuksen. Olikin mukava 2 kk mitä sitä kesti. Nyt se loppui kuin seinään, ja ihan omasta syystäni.

Olen tunteellinen ja analysoin asioita liikaa, mun koko elämä on muiden tunteiden peilaamista ja itseni muokkaamista siten että kaikki pitäisivät musta. Eikä mulla tietääkseni ole mitään traumoja lapsuudessa, aikuisiällä kyllä, mutta mun toimintatapamalli on aina ollut sama. En nauti seksistä aktina, vaan siitä tunteesta että joku haluaa mut niin lähelle. Ja se on kammottavaa. Seksiä vaihtokauppana tunteesta että olen jonkun paras vaihtoehto sillä hetkellä. Koskaan en ole ollut kenellekään se ainoa vaihtoehto. Loppuun asti siis. Ja miksi olisinkaan kun rakkautta ei mun kanssa tarvitse ajatella. 

Rakkautta mä kuitenkin kaipaan ja haluan, niinkuin kaikki muutkin varmaan, en vaan tiedä enkä osaa etsiä sitä oikeilla tavoilla. Kun luulen löytäneeni jonkun, useimmiten kerron sen nopeasti. Pelkään että jollen sano ääneen sitä, mut tulkitaan väärin ja menetän sen tyypin samantien ennenkuin edes mikään on alkanut. Ja se on väärin olen huomannut. Ei muut toimi sillä tavalla.

Ei vaan enää jaksa, tää saa nyt loppua mun osalta.

No niin, tässäpä aihetta tälle kertaa.

Aloitin tammikuussa työt pienessä toimipaikassa, uuden yrittäjän johdolla. Haastattelussa sovittiin että saan itse suunnitella työni ja siihen liittyvät tarpeet, ja palkkani tulisi olemaan toivomani, kunhan toiminta on saatu alkuun.

Heti ensimmäisillä viikoilla ta ilmoitti, että saan käyttöön vanhat "toimintatapamallit", jolloin minun ei tarvitse niitä suunnitella. "Minun parasta" ajatellen. Tässä ilmoituksessa sitten luotin siihen, että hän on nämä edellämainitut tarkistanut ja hyväksynyt, ja hän haluaa niitä toiminnassaan käyttää. Minun piti sitten korjailla jos koin oikaisutarpeita, näitä hänelle myös lähes viikottain tarjosin. Palkka ei myöskään noussut, lukuunottamatta yleiskorotuksia.

Kesällä toiminta hiljeni, kun asiakkaat olivat lomilla, eikä siinä mitään. Kuulin kyllä jatkuvaa napinaa, miten toiminta on kannattamatonta, mutta yritin parhaani mukaan vastata haasteeseen, ja pitää tuotannon pienempänä, sekä välttää hävikkiä. Työnantajalla oli tapana tulla kerran viikossa paikan päälle päiväksi tarkkailemaan toimintaa.

Kaikenlaisia toimenpiteitä otin puheeksi, kerroin mm.miten asiakkaat pitävät osaa tuotteista kohtuuttoman hintaisina, ja näin hän ilmoitti ettei kyseisiä tuotteita sitten laiteta myyntiin, koska tarkoitus on tuottaa voittoa,enkä niitä myyntiin sitten laittanut ollenkaan. Perusarki meni sitten näillä tiedoilla jokusen viikon.

Elokuussa pyysin pari päivää vapaata joulun alle, ja tämä sopi kuulemma mainiosti. Ostin sitten lennot ja hotellin reissua varten.

Viikko tämän jälkeen perjantaina (?) töissä oli sattuneesta syystä kova kiire ja sain todella tehdä töitä, kun ta:lta tuli whatsapp-viesti jostain seuraavaa viikkoa koskevasta asiasta, ja vastasin hätäisesti takaisin. Seurasi litania jatkokysymyksiä, ja ihmettelyä koskien seuraavan viikon tilauksia, ja lopulta hermostuin, ja vastasin jotain hänen mielestään sopimatonta. Ja arvata saattaa, naps...Mulla pääsi parku asiakkaan edessä, ja päätin että nyt soitan lääkäriin ja pyydän aikaa seuraavalle viikolle käyntiä varten. Lääkärin ajanvaraus tosin pistikin minut ajamaan välittömästi töistä lääkäriin, ja näin sitten toimin. Sain kaksi viikkoa sairaslomaa.

Ilmoitin työantajalle sairaslomasta ja lähetin todistuksen hänelle sähköpostiin, jonka jälkeen sain viestin, että tämä aikoo irtisanoa sopimuksen asiakkaan kanssa ja minut myös. Sain myös käskyn työpaikkalääkärille, koska olin mennyt väärään paikkaan. Näin sitten toimin ja varasin ajan seuraavalle viikolle. Ja sain viikon sairaslomaa, joka kumosi ensimmäisen kahden viikon s.loman.

Tästä myös lähetin tiedon ta:lle, enkä kuullut hänestä koko viikkoon mitään.

Tänään menin sitten töihin, ja kysyin asiakkaalta, että mites tuon sopimuksen kanssa nyt, kun se on irisanottu. Tämä ei tiennyt mitään koko asiasta. 

IItapäivällä työnantaja tuli tuomaan varoituksen, koska käyttäydyn ikävästi, en tee sovittuja työtehtäviä, kieltäydyn myymästä asiakkaille tuotteita, en keskustele hänen kanssaan asioista enkä myöskään halua tutustua toisiin yrityksen työntekijöihin. Jotka siis ovat eri toimipisteessä.

Varoituksen yhteydessä hän kyseli kovin joko olen hakenut uutta työtä. Vastasin kyllä, koska olin tietysti siinä uskossa että työt tässä pisteesä loppuvat. Hän toivotteli minulle "oikein hyvää tulevaa työtä", koska selvästikään en täällä ole onnellinen.

Menikö tämä nyt ihan oikein?!?

Päivitän nyt elämääni taas pienen katkon jälkeen, joka on ihan tarkoituksella kestänyt näin kauan.

Aloitin siis uuden työn tammikuussa, ja silloin olin tosiaan aika fiiliksissä, kun luvassa oli työ jossa vastaan itse kaikesta ja pääsen tosiaan toteuttamaan itseäni ammattitaitoni puitteissa. Noh, niinkuin mulla nähtävästi kaikki aina menee jotakuinkin niin kuin epäilenkin (negatiivisesti), niin siinä kävi nytkin.Yksityisyrittäjä osoittautui samanlaiseksi pihiksi, stalkkavaksi nihilistiksi kuin kaikki aiemmatkin vastaavat. Ymmärrän että uusi ihminen on aina uusi tuttavuus, eikä luottoa ansaita samantien, mutta nyt kun työsuhdetta on kestänyt puoli vuotta, alkaa hippasen vituttamaan kun edelleen mun sanojani epäillään ja oletetaan minun kusevan linssiin...Alkuun sovittiin että saan suunnitella työni itse, ja sehän ei tietenkään toteudu, kun saan valmiit toimintaohjeet etukäteen ja nekin on päin v suunniteltu. Ja kun minä olen linkki asiakkaan ja firman tuloksen välissä, asiakkaalle kaikki viat ovat tietysti minun syytäni, ei juuri auta puolustella että toimin annettujen ohjeiden mukaisesti.

Nyt sitten kuulin, että toiminta hiljenee syksyllä, enkä oikein tiedä olenko edes pahoillani asiasta....

 

Ja sitten muu elämä. Sinkkuna olen edelleen, nyt tosin en enää edes vaivaudu etsimään seuraa mistään. Ravintolaillat ei ole mulle mahdollisia, joten nettitreffailu on ollut aika lailla ainoa väylä, jolla olen yrittänyt löytää ihmistä elämääni. Sekin vaan alkaa jo puuduttamaan, kun olen väärän ikäinen, väärän kokoinen ja väärän värinen. Ja huomaan, että puhun jo itse itsellenikin rumasti.Aiempien kokemusten perusteella en enää halua huomata että olen joutunut jonkun estolistalle, tai että yhden tapaamisen jälkeen viestejä ei enää tulekaan. Tuntuu se vaan pahalta.

 

Taloudellinen elämä menee koko ajan huonommaksi.Mulla on velkaa paljon, niin paljon liikaa mun sietokyvylle, etten pysty käymään hyvällä mielellä enää kaupassakaan, kun takaraivossa jäytää koko ajan että tarvitaanko me tätä? Jos ostankin vasta ensi kuussa? Lomaillaan ehkä sitten parin vuoden päästä, jos on joskus rahaa. En mä tarvitse mitään itselleni, jne. Elämä kuluu hukkaan, kun viikko menee sumussa että herää töihin, tulee kotiin ja menee nukkumaan.Sitten tulee viikonloppu, ja ainoa kiva asia siinä on että saa nukkua.

Paskat. Kylläpä vituttaa.

 

 

Tässä nyt itselleni muistiinpano. Rest in peace TL. Tutustuttiin vuonna 2011? Ja viimeisen kerran nähtiin ehkä 2019? Olit mun elämäni rakkaus, ainakin mieleenjäävin niistä. Menin ja pilasin kaiken, koska en enää halunnut olla hylkiöpaska, ja luulin tekeväni oikein. Noh, nyt oon tosiaan yksin ja loppuun asti. Toivon että karma tekee tehtävänsä, ja mä saan rangaistukseni. Ja sinä onnen. Paskat, ihan yhtä lailla sinä olit kusipää.

Visualisoin sun haudan, koska mulle olet nyt kuollut. Viimeinen käyttöpäivä 12.4.23. Tänx. Mä olin paska, sä kans, mut nyt meen kohti hautaa ilman sun varjoa.

Olen antanut henkisesti itsestäni kaiken, luulen, ja vielä pitäis elää jokunen vuosi. Millä nää päivät enää täyttää kun ei oo draamaa eikä rakkautta?

Humala-ajatelmaa...

Mulla oli joskus yks tyyppi, varattu, mutta tieten tahtoen mun kanssa juttua. Jotenkin aina luulin, että jahka suhteet loppuu, meistä tulisi jotain. No, ei tullut. Hän ei ollut valmis muuttamaan tänne, eikä ollut varmaan muutenkaan kiinnostunut suhteesta mun kanssa, joten menin tekemään katalan tempun, ja kerroin silloiselle avokille meistä. Ja sen nyt tietää, että tietysti pilasin hänen elämänsä sillä hetkellä, ja toisenkin elämän. Eikä selitykset auttaneet, vaikka kuinka yritin selitellä itselleni, että rehellisyys maan perii. Toiset vaan saa säätää ja nauttia kaikesta välittämättä yhden läskin keski-ikäisen tunteista. Pari vuotta olen nyt pyydellyt anteeksi siinä toivossa, että saisin jotain sympatiaa vaikken sitä ansaitse.

Sitten tuli toinen tapaus. Omien sanojensa mukaan kärsii masennuksesta, jonka vuoksi ei ole kykenevä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Paitsi mun kanssa. Mikä nyt ajateltuna on ihan vitun iso vitsi, koska en edes tunne tätä ihmistä mitenkään. No, treffattiin pari kertaa seksin merkeissä, ja nyt viimeisenä oli taas ihan mukavaa. Ei mitenkään tajunnanräjäyttävää, mut läheisyyttä, ja kuvittelin että hän luottaa minuun ja haluaa siksi pitää mua yhteyksissä. Pari  päivää meni, ja laitoin faceen kaveripyynnön hetken mielijohteesta. Ja tajusin joutuneeni estolistalle. Siis tätäkö tää nykypäivän ihmistapailu on? Panet kerran, ja sitten olet roskaa? Ei tarvii olla enää ystävällinen?

Jos siellä on miehiä lukemassa, niin pyytäisin harkitsemaan edes kerran. Vaikka panisit perunaa säälistä, niin voisitko silti laittaa sen yhden kauniin viestin perään, " kiitos sulle, mutta nyt mennään eteenpäin. Oli kivaa!" Se ei oo liikaa pyydetty, ja ainakin tälle perunalle se ois selkeä viesti, ettei tarvitse kuvitella mitään muuta enää. Kiitos.