Voi elämä sentään...

Lueskelinpa tossa tuon edellisen blogini, tai kirjoitukseni, koska vihaan bloggaamista. Ja vloggaamista. Ja selfieitä, ja belfieitä. Ja twerkkaus se vasta perseestä onkin....


Palasin siis vanhaan duuniini, ja vuoden verran sain tehdä tuttua duunia, ja tuntui kuin olisin takas urani huipulla. Olin hyvä työssäni, nautin joka päivästä (no melkein), lomien puute ei vituttanut, palkka tippu alas, muttei se mitään, olipahan hyvä olla.

Nooh, nyt me sitten saatiin uus pomo, entinen kun siis sekosi. Tämäpä vaan on pihalla kuin lumiukko suurtaloudesta, koska tuli ravintolamaailmasta. Okei, jotkut hommat jopa toimivat puolin toisin, mutteivat läheskään kaikki. On niin hurjia näkemyksiä tyypillä ettei perässä pysy...

Ja mut siirrettiin uuteen hommaan, saattaisin jopa "innostua" tilauspuolesta! Paskat, ekalla viikolla sanoin että olen nähnyt tarpeeksi. Toka viikolla sanoin myös. Kolmannella kerroin, että ainoa hyvä puoli täysin uudessa duunissa on se että ymmärrän nyt miksei aina kamat riitä päivän lounaaseen...Ja että haluan takas omaan hommaan.

Noh, siitä on nyt sitten pari kuukautta, ja taidan todella jäädä tuohon hommaan, jossa en pärjää, saan urputusta päivittäin, hajotan itseni ja välini rakkaisiin. En saa mitään onnistumisen tunnetta, vaan koen olevani varastorobotti. Seiskalta aloitan ja kolmelta lopetan. Mitähän mä tein tänään töissä..? Ei hajuakaan....

Mitään extraa palkkaa tästä alanvaihdosta en saa.

Vakituiset varastoihmiset kyllä saa, mutta mä en tiedä enää mikä mun ammatti on.Koen itseni äärimmäisen kusetetuksi, koska olenhan mäkin tavallaan yrittäjä -->myyn osaamistani ja oletan saavani siitä maksun. Asiakas, siis työni ostaja, vaan näemmä kokee oikeudekseen muuttaa sopimuksen sisältöä (mitä duunia mä myyn) ja kaiken lisäksi vielä, mitä maksaa osaamisestani. Viittaan siis työnantajani tarjoamaan palkanalennukseen, jonka on ay:t hyväksyneet ilman suurempia mutinoita, lukuunottamatta yhtä tahoa, joka on yrittänyt laittaa isolle kampoihin, kiitos Sinulle siitä, jos nyt ikänä satut tätä lukemaan....

Ottaa kyllä niin saatanasti päähän, kun mulla ei ole muutenkaan ikinä ollut sellaista palkkaa, josta voisi säästää 100€ kuussa, lähteä äkkilähdöllä etelään, ostaa uusia kenkiä tai edes miettiä, tekiskö viikonloppuna sisäfilettä. Mun palkoista jää elämiseen noin 400€, josta kustannan bensat töihin, lasten vaatteet, puhelinlaskun ja muut yllättävät (!) menot :(.

Ainakin mulle noi on nykyään yllättäviä menoja, koska vastikkeiden ja kerhomaksujen jälkeen yllättäen muistaa että vittu, täytyyhän mun sinne saatanan firmaankin jollain kulkea.....Se siitä korvauksesta työstä, jota mä en nykyään tee enää edes tekemisen ilosta.

Voi perse että masentaa :(